Ylösnousemus

Kuolemattomuutta ruumiin rappio ei riistä, kumoa
Elon väreet eivät mieltä syiden tuolta puolen tavoita
Kuoleman tunteen syvyyteen tukehtuu tunteet vähäpätöisimmät
Ei kosketusta terveeseen

Janon mielettömyys ja välttämättömyys
särkee harmonian, hartauden huomasta kuoleman
Hyvin palvelleena edestäni uhrautukoon
sammunut elämä ja rauha väkivalloin ansaittu

Kuolkoon käärme kuin ihminenkin
sillä niistä kaiken hyötynyt on jo Isä Kuolema
Jos vailla pohjaa voivat valheelliset aateet kukoistaa
mikä voisi kiistää mielivallan oikeutusta, kunniaa?

Kuinka kuollut, julkeatkaan kuhista yhä elämää
jota ei käy riistäminen, jota ei käy rikkominen
ei kyllin kaltoin kohdella saati pyhäksi sanoa?

Mikä mahti meidät määrää tarjottuun osaan tyytymään
jotka emme elämää velvoitteeksemme valinneet?
Kuonaa katsomaan kuin kultaa mieletöntä on myöntyä
Elämää väellä viettää, ihmismuta rakastaa

Kuinka olenkaan vihannut lukemattomia toukkia, jotka tulevat kylläiseksi hänen lihastaan
ja nauranut haavoittuneita houkkia, jotka iäksi sokeutuvat hänen vihastaan
ja ihaillut haavan kauneutta, josta myrkky on imetty viimeiseen pisaraan
ja soimannut niiden laupeutta, jotka palaavat porton etäältä kastamaan